30/04/2012

Ruotsalainen vappu?

Kun asuu ulkomailla sitä alkaa aina vertailemaan. 

Pohtimaan kulttuurieroja ja listaamaan mikä on parempaa ja huonompaa oikeassa kotimaassa ja uudessa kotimaassa. Sitten kun sitä tapaa muita ulkomaalaisia uudessa kotimaassa sitä vertailee vielä enemmän.

Kulttuurieroista on aina niin hauska puhua.

Tosin lupasimme Jennin kanssa toisillemme joskus jo yli vuosi sitten ettemme pohtisi niin paljon vaan sopeutuisimme ja olisimme positiivisia.

Ja olenkin erittäin positiivisin mielin muuttanut Tukholmaan ja olenkin yrittänyt olla vertailematta liikaa.

Paitsi tänään.

Teekkarikasvatti ei vain voi olla hämmästelemättä, että missä se vappu on? Ulkona on ihana, aurinkoinen sää, kirsikkapuut kukkivat eikä missään näy ilmapalloja, valkolakkeja, serpenttiinejä, skumppapulloja, teekkarihaalareita eikä edes munkkeja! Illalla on Skansenilla mahdollisuus käydä katsomassa vappukokkoa mutta ei sielläkään saa avata skumppapulloa ja kilistellä laseja, e-hei, Skansenilla on alkoholikielto!

Siis, rakas uusi ystäväni Ruotsi.
Jos et edes kuninkaan syntymäpäivänä juhli tämän rankemmin niin lupaan sinulle, 
että tästä edespäin, 
jokaisena tulevana vuotena, 
dissaan sinut tyystin ja vietän hauskempaa vappua kunnollisen heilani Suomen kanssa. 

Niin. Kuva on keskustasta, kun sain kolleegat houkuteltua mansikkamargaritoille lounastauolla ja ihastelemaan kukkivia kirsikkapuita :)


1 comment:

Maria said...

Svenska vappen hittas i Uppsala :) Där är det fest.