Isä on Tukholmassa kylässä ja eilen päätimme tehdä yhdessä retken Tukholman saaristossa Utöhön asti. Olen käynyt Utössä lapsena mutta en tunnistanut paikkoja. Retki oli oikein mukava, aurinko paistoi ja matkan aikana tuijoteltiin vaikka minkälaisia kesävilloja, riippukeinuja, pitsimökkejä ja jämäkkiä laitureita.
Utössä lounastimme oikein hyvää ruokaa Utö Värdshusetissa, kävimme katsomassa vanhaa tuulimyllä ja kaivoksia. Itse sain kaksi nuorta tyttöä kiinnostuneita geokätköilystä. Olivat kesätöissä tuulimyllyllä ja valittivat työtä tylsäksi niin kerroin heille mikä on geocache appi ja molemmat latasivat sen silmät kiiltäen. Kerroin että olin juuri löytänyt myllyn nurkalta yhden kätkön ja että Utössä on monia muita :) Eivät malttaneet odottaa että löytäisivät ensimmäisen!
No comments:
Post a Comment