Seuraa varoitus:
Teille, jotka joulukuun kahdentenakymmenentenäkolmantena keräännytte yön pimeän hunnun peittämän päivän jälkeen vastavalmistunutta kinkkua maistelemaan: Löydätte jääkaapista kolme(3) purkkia eilen iltasella valmistamaani sinappia, kaksi pientä ja yhden suuren.
Pienissä purkeissa olevalle sinapille annoin nimeksi "Itku pitkästä ilosta", suuressa purkissa oleva sinappi on nimeltään "Saat miehen kyyneliin".
"Itku pitkästä ilosta" on suurissa määrin nautittuna terveydellenne haitallista. Lukekaa edellinen lause vielä kerran jotta todella ymmärrätte sen.
Teelusikan nokallinen nostaa siivullisen kinkkua maultaan uudelle tasolle, mutta "Itku pitkästä ilosta" ei ole leikin aihe. Yhtään suuremmissa määrin nautittuna tulette toivomaan ensin minulle samaa kohtaloa kuin sen intiaanin (jonka isä hukkui huuronjärveen) kaverille - ja viimeistään seuraavana aamuna, sinapin poistuessa luonnollisin tein, toivotte samaa kohtaloa myös itsellenne.
Jotta voin turvallisin mielin saapua aatonaamuna viettämään kanssanne mukavaa joulua, niin kun 23. päivän iltana, jo jouluiloa tarpeeksi nautittuanne haluatte todistella miehekkyyttänne ja naisekkuuttanne, pyydän hartaasti, että teette sen "Saat miehen kyyneliin"-tuotteen avulla. Sekin on nimittäin aika tujua.
Nyhveröt tuokoon omat turunsinappinsa.
Teitä on varoitettu.
Hauskaa joulunodotusta!

2 comments:
Itse tehty sinappi on parasta! Ja saa justiin niin tymäkkää kuin haluaa. :D
Nimimerkki: Sinapinkeittäjä
Leena: mitä sun lempparisinappiin tulee? :)
Post a Comment