10/01/2011

Padova


Kävimme Fran kanssa Padovassa ja Venetsiassa viime viikonloppuna. En ollut ennen reissua perehtynyt niinkään paljon Padovaan ja ajattelin kaupungin olevan pieni ja tylsä Veneto-kaupunki mutta olin väärässä. Padova on yksi söpöimmistä paikoista joissa olen vieraillut!

Milanosta sinne ajaa noin kahdessa ja puolessa tunissa. Kaupunki on vanha ja omaa kaikenlaisia vanhoja, upeita ja uhkeita rakennuksia, Euroopan suurimman piazzan, kauniita kirkkoja, maailman toisiksi vanhimman botaanisen puutarhan ja Bacchiglione joen haarat tekevät kaupungista entistä kauniimman.

Kaupungissa on myös iso repertuaari kapeita tunnelmallisia katuja ja tietenkin kasapäin vaatekauppoja ihan niistä halvimmista niihin kalliimpiin saakka. Myös supersöpöjä sisustusliikkeitä, vähän niinkuin Tukholmassakin. Oli muuten täydellinen ajoitus mennä Padovaan alennusmyyntien aikaan kun Milanossa alet muistuttavat enemmänkin kilpailullista olympialajia, jos siis haluaa jotakin kivaa, kun taas Padovassa valikoimaa oli vaikka kuinka ja ihmisiä kohtuullisesti.

Kun nyt Padova sijaitsee Veneton alueella niin siellä on tapana juoda Spritziä ja illalla kävimme sekä spritz- aperitiivoilla että illallisen jälkeisillä spritz-drinkeillä. Satuimme löytämään kivan aperitiivopaikan, jossa baari oli pienen pieni ja ihmismassa joi juomiansa kapeilla kaduilla. Oikein tunnelmallista :)

Cappella degli Scrovegnin freskoja ei valitettavasti päästy katsomaan, sillä paikka oli loppuunmyyty ja olimme unohtaneet varata ajan. Mutta sen sijaan löysimme ihanasti valkoisesti sisustetun lounaspaikan, jossa söimme paikallista ruokaa; superhyvää radicchio lasagnea.


Fra and I visited Padua and Venice last weekend. I was not familiar with Padua before the trip and I honestly thought the place to be a small and boring Veneto-town but I was wrong. Padua is one of the cutest places I have visited! 

It takes about two and a half hours to drive to Padua from Milan. The city is old and has all kinds of magnificent, beautiful buildings, Europe's largest piazza, beautiful churches, the world's oldest botanic garden and the branches of the Bacchiglione river makes the city even more adorable. 

The city also has a large repertoire of narrow atmospheric streets and of course a whole raft of clothing stores, everything from the cheapest chains to the expensive luxury ones. Also supercute decor shops, a bit like in Stockholm. It was also perfect timing to go to Padua because of the sales :) The seasonal sales in Milan resemble more of a competitive Olympic sport while it was completely possible to walk in and out of the shops in Padua and there were a big range left.

As Padua is located in the Veneto region, it is a wont to drink a spritz, so we had one spritz-aperitivo and an after dinner drink as well.  We were lucky to find a nice aperitivo place, where the bar was so small that the crowd were standing here and there on the narrow streets enjoying their evenings. Utterly atmospheric :) 

Unfortunately we were not able to see the frescoes in Cappella degli Scrovegni, as we forgot to book a place (many weeks in advance). But instead we found a lovely lunch place decorated in white where we ate local food, super good lasagne made of radicchio.


2 comments:

Noora said...

Blogissasi on aivan äärettömän ihania kuvia! :)

Saara said...

Kiitos Noora :) On vaan niin hauskaa asua nyt Itävallassa kun on mahis joka viikonloppu ajaa jonnekin päin Eurooppaa ja nähdä uusia paikkoja :) Vielä kun saisi sen järkkärin hankittua olis kuvien laatu myös parempaa, nyt pimeinä aikoina kun ei oikein valon määrä riitä...