Eat, Pray, Love on yksi lempikirjoistani. Luin sen 2 vuotta sitten hetkessä, nauttien joka sanasta. Kirja on ihana, naurua ja kyyneleitä herättävä ja sopi silloiseen elämäntilanteeseeni täydellisesti. Yleensä en pidä kirjoista tehdyistä elokuvista, koska mielikuvitusmaailmassani henkilöt ja paikat näyttävät aivan toisenlaisilta ja tekisi mieli jatkuvasti huutaa "eikä! väärin" ei se noin mennyt!".
Eilen illalla fiilistelin Julia Robertsin tähdittämän Eat Pray Love- elokuvan kanssa, juoden suklaateetä ja naureskellen ääneen, yksinäisessä asunnossani. En halunnut huutaa kuin muutamaan otteeseen "ei se noin mennyt!" (Esim. Richard from Texas on mielikuvitusmaailmassani paljon miehekkäämpi ja kuumempi). Ja sain itkeäkin.
Elokuvan Intia-osuus jää hieman huonoksi, sillä elokuvassa ei tule esille päähenkilön kamppailuista ajatuksiensa ja syyllisyyden tunteittensa kanssa ja siitä millaisia edistysakleia hän saa aikaan.
Mutta katsokaa tämä elokuva ja ennenkaikkea lukekaa tämä kirja. Tarina on ihana. Hauskaa on kun ruotsalainen Sofi ei halua Napolissa syödä pizzaansa koska on huomannut kehossaan jo jenkkakahvat ja Julia Robertsin hahmo toteaa, että pizza nassuun ja sitten farkkukauppaan ostamaan isommat farkut. Katsokaas, ei ongelmia :) Tai se italialainen mummo, jonka kylpyamme täytetään kiehuttamalla liedellä lämpöistä vettä, ai ei amme täyty vain? Senkun keität tarpeeksi monta kannullista niin kyllä sillä määrällä voi tärkeimmät kehon osat pestyä!
Ps. On muuten jännittävää miten omasta elämästään kirjoittaminen tekee tarinasta niin hyvän. Elizabeth Gilbertin muut kirjat ovat tylsiä, rasittavia ja huonoja. Miten sama kirjailija voi kirjoittaa jotakin niin hyvää ja myös jotakin niin tyl-sää!
