12/07/2012

Minusta on tullut arteenmetsästäjä.Tai vain lapsellisen pöhkö.


Kun olin pieni rakastin suunnistamista. Suunnistin jopa harrastuksekseni paikallisyhdistyksessä. Rakastin myös kaikenlaisia ongelmanratkaisuja, kuten Kalle Ankan salapoliisitarinoita (lyhyt sarjakuva jossa pitää ratkoa itse kuka on syyllinen), Mr. & Mrs. Smith TV-sarjaa ja kaikkia syntymäpäiväjuhlien aartenetsintöjä. Jos pääsiäispupu oli piilottanut suklaamunat hyvin oli sekin ihan parasta! Kerran keksin jopa suunnistusradan vanhempieni kesäjuhliin- jossa piti osata vastata oikein erilaisiin kysymyksiin.

Eli kun Jenni joskus varmaan vuosi sitten kertoi kolleegoidensa menneen viikonlopuksi Saksaan etsimään geokätköjä olin jo ihan myyty.

Tosin unohdin asian koska en omsitanut älypuhelinta silloin (ei olisi muuten tarvinnut) ja en miettinyt sitä sen enempää, kunnes Jenni postasi asiasta blogissaan.

Siis Geocaching on maailanlaajuinen laji jossa etsitään kätköjä. Niitä löytyy ihan kaikkialta! Kotimme ympärillä, 500 m säteellä on 10! Tukholmassa joku 500! Kätköjä löytyy erikokoisia ja ne on piilotettu maastoon. Ajatuksena on etsiä ne joko appin avulla tai laittamalla koordinaatit GPS laitteeseen. Suunnistat siis paikalle ja etsit. Pienimmät ovat filmikotelon kokoisia ja suurimmat isoja tynnyreitä. Appin avulla tiedät minkäkokoista kätköä olet etsimässä. Kätkössä on sitten lokikirja johon kirjaat nimesi ja päivämäärän. Joskus kätköstä voi löytää travel bugeja (pieniä viivakoodin omaavia avaimenperiä, joita voit ostaa esim. netistä. Kuka tahansa kätkön löytäjä voi ottaa sen mukaansa ja viedä seuraavaan kätköön. Netistä voit seurata travel bugin matkaa maailman ympäri). Kätkössä voi myös olla aarteita, kuten frisbie, jalkapallo tai taskulamppu. Kätköstä saa ottaa tavaraa kunhan sinne laittaa jotakin samanarvoista tilalle.

Kätköjä löytyy vuorilta ja metsistä, kaupungeista ja jopa meren pohjalla!

Itse aloitin harrastuksen eilen lataamalla appin iPadiin. Vanadislundenilla pitäisi olla yksi. Etsimme sitä Fran kanssa (sain Fran hieman vastahakoisesti mukaan tempaukseeni, Fra ei ole ihan vielä vakuuttunut että kaupungin ympärijuokseminen laatikoita etsien on hauskaa puuhaa) tunnin mutta emme löytäneet! Sen jälkeen katsoin appista vinkkivalokuvat ja luin kätkön foorumia ja ymmärsin että olemme etsineet hieman väärästä paikasta. Kätkö kun voi olla muutaman metrin säteellä GPS-koordinaatista ja paikalla oli vaikka kuinka paljon piilopaikkoja.

Tosin Vanadislunden on todella kaunis paikka. Se on kukkula josta näkee koko Tukholman. Eli hyvä kätköspaikka kun saa kokea jotakin kaunista.

Ärsyynnyin tosin kun en löytänyt sitä.

Mutta halusin niin kovasti päästä kätköilystä kiinni joten suuntasimme Monica Zetterlundin puistoon. Puistossa on tuo penkki, joka näkyy ylläolevasta kuvasta. Kun penkille istahtaa alkaa Monican jazzmusiikki soimaan! En ollut tiennyt tätä aikasemmin joten kiitos Geocachingin sain kokea jotain uutta. Kätköä ei löytynyt sitten millään ja nyt olen siis edelleen alkupisteessä. 

Mutta hei, haluatteko uutta puuhaa perhelomille niin lähtekää autoilemaan Eurooppaan ja etsimään kätköjä! Tai jotakin muuta tekemistä juoksulenkille kuin vain musiikin kuunteleminen tai jos haluaa vaikka kiipeillä Itävallan vuoristossa tai sukellella Espanjan rannikolla niin siihen löytyy nyt hyvä syy :)

1 comment:

Anonymous said...

Oot superbör!